Kuolemansipsit

Tiedättekö kuoleman sipsit? Eli suussa polttelevat sipsit, joita on ainakin Blair’s Death Rain -merkillä. Olen itse syönyt niitä medium-vahvuisia ja ne oli todella herkkuja. Sopivan polttavia, mutta silti sellaisia, että voi syödä useammankin kappaleen jos tekee mieli.

En ole jäänyt koukkuun mihinkään muuhun roskaruokaan yhtä vahvasti. Johtuu varmaankin tulisuudesta. Esim chileihinhän syntyy myös jonkinlainen addiktio sen tulisuuden takia. Näissä sipseissä hieman rajoittaa se, että niitä ei myydä ihan missä tahansa.

Ajattelin tilata lähiaikoina netistä niitä, mutta siinä on heikkoutena se, että täytyy käytännössä tilata monta pussillista, jotta postikulujen osuus ei ole liian suuri. Tosin hyvästä on aina valmis maksamaankin jonkun verran.

Vastaa